… ja itsenäisyydestä sotilasliittoon?
Uusi Suomi uutisoi sveitsiläisen Tages-Anzeiger -lehden uutisesta, jonka mukaan Suomi on jo sotilasliitto Naton jäsen. Suomi on kuin onkin tehnyt päätöksen liittyä Naton nopean toiminnan joukkoihin ja kouluttaa Naton sotilaita Suomessa. Ei siis ihme, että maailman itsenäisimmässä valtiossa uskalletaan kirjoittaa näinkin kärkevästi:
Suomi on luopunut faktisesti puolueettomuudestaan ja on jo kuin Naton jäsen saamatta kuitenkaan vaikuttaa sotilasliiton päättämiin asioihin, kirjoittaa lehden Pohjoismaiden kirjeenvaihtaja Helsinkiin päivätyssä artikkelissaan. Sveitsiläislehti ihmettelee, että tämä kaikki tapahtuu maassa, jonka kansa ei kannata Nato-jäsenyyttä ja jonka presidentti on rauhanliikkeeläinen.
- Hallitus yrittää siksi ajaa valtion nyt Natoon pienin askelin, lehti päättelee. Tämä onnistuu, koska suomalaiset ”uskovat perinteisesti viranomaisiin, eivätkä ole tottuneet päättämään omista asioistaan”.
Juuri näinhän asia on kaikessa muussakin suomalaisessa politiikassa, ei vain Naton tapauksessa! On vain ajan kysymys, milloin Suomi vähentää edelleen omia vapauksiaan ekä Euroopan Unionissa että Natossa. EU on jo pitkään hoitanut käytännön lainsäädännön typerine direktiiveineen, joista on kansan syvissä riveissä tullut yleinen vitsailun aihe. Kuitenkin samaan aikaan kansan luottamus päättäjiin on suuri – kenties peräisin Kekkosen ulkopolitiikan ajoilta.
Nykyään asiat ovat kuitenkin toisin, sekä ulko- että sisäpoliittisesti. Päättäjät ovat ryhtyneet hyväksikäyttämään kansan ja median hyväuskoisuutta häikäilemättömästi – liekö sattumaa, että Kanervan “skandaali” sattui uutisiin juuri, kun Naton nopean toiminnan joukkoihin liittymisestä uutisoitiin? Jopa Euroopan Unionilla bluffataan – tuoreessa muistissa lienee vielä Tanja Karpelan “Brysselistä mustaa valkoisella”, jota ei koskaan löytynytkään. Tilanne on suoraan sanoen pelottava.
Nykytekniikka sallisi helposti kansanäänestysten järjestämisen mitättömämmistäkin asioista. Olisi mahdollista mennä jopa niin pitkälle, ettei kansanedustajia ja siten koko eduskuntaa edes tarvittaisi – kansa pystyisi hyvin edustamaan itseään. Edustuksellisen “demokratian” aika on ohi!
Leave a Reply