the blog of martti roitto, bringing down the empire one post at a time.

Turhuuden huipulla tuulee

Eihän se Kuuluisa-risteily tainnut kovin hyvin mennä, toisin kuin herra ylivaltias Haapmanin kirjoittamassa tai ainakin maksamassa artikkelissa annetaan ymmärtää.

“mösjöö haapman oli soitellu yhdelle tutuntutulle päivää ennen että saisitko hoidettua kavereita tonne koska muuten mulle tulee 20tonttua velkaa.”

Nimimerkki CaptainGreen basso.fin foorumilla kirjoittaa:

Tosiaan olin tällä reissula puhataasti “töissä” eli siis ihan keikan takia reissuun oli lähdetty. No suuri epäilys koko paskaa kohtaan oli jo monta kuukautta, mutta näni totaalista munausta en odottanut. – - Laiva oli täynnä wannabe-bändäreitä ja malleja, pissiksiä sekä lätkätukkia. – - Veikkaan kyllä, että toistaiseksi on Haapmanin pojan leikit jäässä koska kaiken järjen mukaan toi reissu teki sen verta persnettoa että ei vähään aikaan ei tarvi muusta huolehtia kun veloista.

Nimimerkki Juha jatkaa:

Jo vuonna 2004 oli kaverilla isosaaren paratiisisaarella isot puheet tulevaisuudesta. Selitti sitä, että ei olisi aikaa olla sähisemässä täällä intissä kun on siviilissä kaikkea mallitoimistoa, valokuvaushommaa jne. Vitun outolintuna sitä jätkää oli pakko pitää alusta loppuun. Sitten se taisi kuulla, että ei pääse aukkiin ja yhtäkkiä sotiminen tuntui turhalta ja aseisiin turvautuminen oli väärin jne. Noh, E-Luokka ja siviili kutsui ja kukaan ei jäänyt kaipaamaan alokas haapalaa. Kunnes muutaman kuukauden päästä bongattiin kaverin kuvia irc-galleriassa, missä se oli baarissa jorailemassa mimmien kanssa ysiykköset päällä ja kuvateksteina juttuja tyyliin “aukista iltavapailla!!”

Karvakuono jatkaa:

Mun päässä pyörii myös visio Pikku-Haapmanista, kaikkia kroonisesti kusettavasta tarinatuomosta jota on hakattu joka elämän paikassa koko lapsuus ja nuoruusikä vaan koska se on niin paska jätkä. Tälläinen tyyppi kun joku päivä flippaa alemmuuskomplekseihinsa niin tuloksena on näitä perverssejä ilmiöitä joiden ei olisi pitänyt järjen lakien mukaan koskaan materialisoitua.

rincoy kertoo lisää:

Haapman. En voi kuin nauraa hänet henkilökohtaisesti tuntevana. Jätkä kusettaa kaikkia sen kun ehtii. Ei taida edes itse tajuta sitä tekevänsä. Velkaa toistasataatuhatta. Paljonkohan jäi muuten Siljalle velkaa? Kuulin, että sen piti myydä yli 2500 lippua että pääsee omille. Taisi myydä alle 1000. Keikkapalkkiot jäi maksamatta muusikoille. Silja Europa ei liene halpa vuokrata viikonlopuksi…

Haapman sai mitä halusi, tuli ainakin kuuluisaksi. Tämän fiaskon jälkeen emme toivottavasti kuule tästä pässistä enää mitään myönteistä. Ja tosiaankin – mokomalla kusinaamalla on jo uusi mato koukussa. Voisiko joku passittaa tämän lecasoraharkon ÄO:llä varustetun patologisen valehtelijan vaikka pakkohoitoon?

4 Responses to “Turhuuden huipulla tuulee”

  1. imekää te rannalle jäänneet vaikka karvanoppaa. Risteilyllä oli aivan mielettömän kivaa ja magee meisinki ja todella jees porukka. Mimmit oli aivan mielettömän kauniita ja pää yökerhossa sellanen meisinki…puhumattakaan jatkoista et wubaa. Laivalle tavittiin 1500 matkustajaa että Kuuluisa olisi omillaan ja ilmeisesti tuo määrä on alitettu noi 50-70 matkustajalla joten takkiin on tullut todella vähän…et mitään useita kymmeniä tonneja tosta ei oo tullu takkiin….sen tiedän:) ja kaikki Lehdet ja netti saitit Kuuluisalla on toteutettu mielestäni todella hyvin. Ottaen huomioon että henkilökuntaa ei ole yhtä paljon kuin muilla vastaavilla kilpailijoilla ja toiminta on vasta alkamassa. Mitä te jauhatte jostain ihmeen Fiaskoista sun muista ongelmista…T:joku joka diggaa KUULUISASTA

    T: turha pissis / wannabe / TUOMAS HAMPAALA

    - admin

  2. [...] kirjoitukseeni oli tullut hämmentävän hieno kommentti – jopa niinkin hieno, että epäilen vahvasti sen lähettäjäksi itse Tuomas/Tom/Thomas [...]

  3. hieno kommentti herm…. tuomas.

  4. www dot haapman dot com kautta HAAPMAN_PRESS_POHJANNEITO2.jpg

    kuvittelenko, vai heijastuuko kuvaaja tuohon?

    Canon powershot G10 “:D”

Leave a Reply