the blog of martti roitto, bringing down the empire one post at a time.

YK:n ihmisoikeusneuvosto kielsi Islamista ja Sharia-laista puhumisen

YK:n ihmisoikeusneuvosto on kieltänyt kaiken Sharia-lain vastaisen ja Islamilaisen maailman ihmisoikeuksiin liittyvän kritiikin esittämisen, josta on kiittäminen Egyptin, Pakistanin ja Iranin edustajia.

Käytännössä kielto tarkoittaa sitä, että kaikkein äärimmilleen viedyistä Koraanin ja Sharian tulkinnoistakaan ei tulla keskustelemaan ihmisoikeusneuvostossa lainkaan – huolimatta siitä, että mm. tyttöjen ympärileikkaus, naisten kivitykset, miesten päänkatkonnat ja muut kauheudet ovat joissain muslimimaissa edelleen arkipäivää: osa Islamilaista kulttuuriperintöä.

Miksi Eurooppa polvistuu väkivaltaisen Islamin edessä? En tahdo lietsoa vihaa, sillä muslimeja on montaa kastia, eivätkä läheskään kaikki tulkinnat Islamista ole väkivaltaisia. Jos annamme periksi Islamille Yhdysvaltain lietsoman terroripelon lamaamina, Islam on jo voittanut ja kulttuurimme pää pölkyllä.

Edit: Toisaalla uutisoitua juuri tänään:
Viisi pakistanilaisnaista haudattiin elävältä heidän haluttuaan valita sulhasensa itse
Suuteleville naisturisteille kuukauden vankeustuomio Dubaissa ja karkotus maasta

Can you Islam?

Katso neuvoston kokous alta (englanniksi):

Osa 1

Osa 2

10 Responses to “YK:n ihmisoikeusneuvosto kielsi Islamista ja Sharia-laista puhumisen”

  1. Käsittämätöntä paskaa, ei voi muuta sanoa.

    Mitähän seuraavaksi… YK määrää Islamin ainoaksi uskonnoksi?

  2. Joseph Smith Says:
    September 1st, 2008 at 04:25

    yksi sana: kulttuuri

  3. Tämähän on aivan mahtava uutinen. Ei se ole meidän asiamme, millä tavalla heidän kulttuurissaan kohdellaan naisia. Meillä on oma kulttuurimme. Eiköhän meidän olisi jo vihdoin aika luopua tästä iänikuisesta valkoisen miehen taakasta ja lopettaa muiden kansojen muovaaminen omanlaisiksemme. Kun ruvetaan kajoamaan toisten uskontoon tai elämäntapoihin, niin ei siitä tule kenellekkään hyvä mieli. Eihän kukaan tule meiltäkään mämmin syöntiä kieltämään, vaikka se on monien mielestä varmasti kuvottavaa.

    Kääntäenhän tämä tarkoittaa myös sitä, ettei Sharia-laista tulla puhumaan enää täällä länsimaissakaan, mihin kellään on tuskin mitään pahaa sanottavana.

  4. No mämmin syöminen voi olla iljettävääkin mutta ei sitä oikein voi verrata klitoriksen silpomiseen taikka ns. “kunniamurhiin”. Tehkööt mitä tehkööt mutta kaippa nykyaikanan voisi jo kaikilla pian olla ihmisoikeudet.

  5. Niin joo ja sananvapauskin vielä

  6. YK:n tehtävänä on perus ihmisoikeuksien turvaaminen, johon kuuluu sananvapaus. Mulle ei ole yks lysti jos jossain maassa naisia haudataan elävältä vain heidän mielipiteensä ilmaisemisen johdosta. Sitä ei voi verrata mämmin syömiseen, sillä jokainen voi valita syökö mämmiä vai ei!
    YK on toistumiseen osoittanut tarpeettomuutensa. Siinä valossa on yksi lysti mitä YK:ssa päätetään, sillä se ei tule heijastumaan maailman menossa mitenkään, kuten ei ennenkään.

  7. Hei Sinä Jukka Aho!

    Pakko ihastella sujuvaa vertauskuviesi käyttöä. Moista verbaalista retoriikkaa ja yllätyksellistä järjenkäyttöä pääsee ihastelemaan kovin harvoin!

    Hyvä, että edes joku osaa suhtautua tällaiseen turhaan löpinään järkevästi. Mitä me länsimaalaiset ryhdytään muiden maiden kulttuuriin puuttumaan? Ihmisoikeudet, joita YK kovasti kannattaa, on vain länsimaiden turha keksintö. Takaisin luokkayhteiskunta ja kivakausi!

    Uskon, että YK:n päätös pohjautuu enemmän tai vähemmän Jukka Ahon kaltaisten miespuolisten, jos ei soviniestien, niin ainakin maailmankuvaltaan rajoittuneiden miesten keskusteluun. Tällaisen ajattelun, jota muuten suomessakin on paljon viljelty, pohjautuu enemmän tai vähemmän ideologiaan “ainahan näin on tehty, miksei tehtäisi edelleen?”.

    Naiset ovat olleet lähes aina miehiä heikommassa asemassa fyysisestä heikkoudestaan johtuen. Oikeastaan vasta 1950-luvun jälkeen on tilanne alkanut parantua, kun kanssakäynti on siirtynyt fyysiseltä verbaalille tasolle. Tässä eivät useat Jukka Ahon kaltaiset “sisupussit” sitten usein pärjääkään, ja näin syntyy perheväkivalta. Akka lonksuttaa leukojaan, perkele!

    Oman aseman heikentymisen pelosta miehet pyrkivät heikentämään huonomman naisrodun tasa-arvoistumista keinolla millä hyvänsä. Parhaina esimerkkeinä toimivat muslimi-maat, joista pahimmissa naiset ovat orjan asemassa (esim. Saudi-Arabia).

    Se joka hyväksyy naisten kohtelun tavalla, jota pahimmat muslimimaat edustavat ja myös Sharian ääritulkinnat edustaa kulttuuriin vetoamalla, tukee ihmisten epätasa-arvoistamista pahimmilla mahdollisella tavalla. Länsimaalaisten kohdalla kysymys lienee tiedostamattomuudesta, sillä orjuuteen verrattavia toimia tuskin kukaan meidän mittareilla sivistynyt ihminen ei hyväksy. Mustien orjuutus Yhdysvalloissa saatiin loppumaan määrätietoisen ja vaikean työn ansiosta. Tätä ennen orjat olivat osa Jukka Ahon mainitsemaa ‘kulttuuria’.

    Jos jonkun mielestä naisten tasa-arvon edistäminen muslimimaissa (ja myös länsimaissa) on joutavaa, niin ehdotan, että yhteiskunta voisi siirtää nämä intellektuellit heikko-osaisten roolissa esimerkiksi Kiinaan puoleksi vuodeksi. Työleireille saattaisi silmät avartua yllättävänkin nopeasti. Ja jos jollekin jää jotakin epäselväksi, niin tarjotaan vaikka muutaman vuoden jatkopestiä samaiselle kulttuuri-ekskursiolle.

    t. tasa-arvo

    ps. Tämä teksti ei ole tarkoitettu hyökkäykseksi Jukka Ahoa vastaan, vaan hänen edustamaansa ideologiaa. Hyvä veli -järjestelmä, joka meillä Suomessakin keski-ikäisten “äijien” keskuudessa vallitsee, joutaa jo romukoppaan. Se, joka väittää muuta, päästäköön itsensä raivoon ajattelemalla vaikkapa yritysten hallituksiin suunniteltuja naisten kiintiöpaikkoja.

    pps. olen mies ja useat ystäväni ajattelevat samalla tapaa. nuori polvi jyrää!

  8. Minusta tuntuu, että osa ymmärtää väärin mitä tuossa tapahtuu.

    Egyptin syytöksen ydin on: “This is an attempt to link bad traditional practices to Islam.”

    Puheenjohtajan toteamus: “I said that statements should refrain from making judgments or evaluations of a particular religion. We have just heard that a certain act – which is a fatwa – is considered ambiguous. Now this is a judgment. This is an evaluation. So I would kindly ask the speaker to bear in mind this and I can promise that at the next evaluation of a religious creed, law or document I will interrupt the speaker and we’ll go on to the next one.”

    Käsitykseni mukaan kummankin kritiikki kohdistui siihen, että ihmisoikeusrikkomukset yritettiin kytkeä uskontoon. Voin olla väärässä.

    Koko debatti lähti käyntiin puhuttaessa Egyptissä tapahtuvasta nuorten tyttöjen silpomisesta, joka johtuu vain ja ainoastaan Islamilaisesta perinteestä.

    - Admin

  9. Tyttöjen silpominen tai ympärileikkaus, miksikä sitä halutaan kutsua EI ole Islaminuskon perinteitä vaan Islaminuskon synnyinalueen muita perinteitä. Tyttöjen ympärileikkauksesta ei määrätä koraanissa ja vain harvat Islamilaiset uskontokunnat sitä harjoittavat. Eli vaikka perinteet ovatkin alueilla jossa Islaminusko on vahva – Egyptiläisten idea koko keskusteluun onkin ettei huonoja perinteitä pidä linkata Islamiin ja siitä ei pidä syyttää Islaminuskoa. Mikä erottaa Islamin- tai uskonnonvastaisen kiihkon uskonnollisesta kiihkosta?
    Kiihkoilu ja vihaaminen – oli aate mikä tahansa on turhaa niin kauan kun ei pysty erottamaan aatteen virheitä ja itse aatteen perustaa toisistaan. Islamin pohjalla on Jumalan (tai Allahin) luomakunnan arvostus ja rakkaus – Kristinuskon takana on sama sanoma. Suurin virhe onkin tehty kun kyseinen asia on yritetty tarjota ihmisille aikakirjamaisina teksteinä, ja ihminen ei ole ymmärtänyt perimmäistä sanomaa vaan ottanut sääntöjä, joilla voi yrittää parantaa omaa asemaansa muiden keskuudessa. Koraania tai Raamattua ei voi syyttää ihmisten typeryydestä, ihminen on valmiiksi jo tyhmä.

  10. Oikeassa olet Iku, tyttöjen ympärileikkausta ei määrätä Koraanissa mutta ei kielletäkkään (jos leikkaat niin leikkaa vähäsen).

    Islamin ongelma on se, että oikeutus väkivaltaan ja terroriin tai lapsivaimoihin voidaan aina tarvittaessa perustella hyvin Koraanilla ja Muhammadin elämän esimerkillä.

    Vain muslimi voi olla syytön
    http://www.youtube.com/watch?v=ky57zbSM_YY

Leave a Reply