Jostain kumman syystä jokaisessa uskontokeskustelussa vedetään aina esiin se “mitä pahaa lähimmäisenrakkauden ja anteeksiannon opettamisessa on”-kortti. No, eihän siinä mitään, minunkin mielestäni hyvää ja tärkeää asiaa, joka tässä maailmassa jää usein kovin vähälle huomiolle kapitalismin paheiden pyörteessä.

Siitä huolimatta ihmettelen ääneen: Miksei näitä asioita voida opettaa logiikan ja moraalin keinoin? Miksi asiaan täytyy sotkea jumalolentoja, jotka eivät määritelmältään juurikaan poikkea satuolennoista? Lähtevätkö uskontojen opetukset siitä lähtökohdasta, että tavallinen ihminen ei kykene ajattelemaan asioita ja järkeilemään niistä loogisia kokonaisuuksia? Siksikö uskonnot perustavat doktriininsa siihen, että jokin kaikkivoipa olento määrää, kuinka ihmisen tulee käyttäytyä?

Noh, kaipa on helpompaa saada kansa pelkäämään auktoriteetteja kuin yrittää saada heidät ajattelemaan asioita itse.

Lawrence Kohlbergin teoria moraalin tasoista yrittää tehdä jonkinlaista jakoa juuri tästä asiasta. Harmillisen moni tuntemani ihminen on jämähtänyt listan alkupäähän (you know who you are!), ja varmasti jonkun lukijanikin kallon sisälle balsamoituneet yhteiskunnan pahoinvointivaltion sementoimat aivolohkot kaipaisivat hieman järjen verbaalista katuporaa erottamaan unta todellisuudesta. Ehkä olisi aika pyrkiä seuraavalle tasolle.

Kohlbergin teoretisoimat moraalin kuusi tasoa:

1. Auktoriteetin rangaistuksen uhalla synnyttämä tottelevaisuus.
2. Oman edun tavoittelu reilun pelin säännöillä tapahtuvana, kaikkia osapuolia hyödyttävänä vaihtona.
3. Hyvien ihmissuhteiden moraali, johon kuuluvat kiltteyden ja yleisemmin hyvän maineen käsitteet sekä huolenpito toisesta. Tässä vaiheessa tärkeiksi käsitteiksi kehittyvät myös luottamus, uskollisuus, kunnioitus ja kiitollisuus.
4. Moraali vastuuna yhteiskunnan hyvinvoinnista; sääntöjen ja lakien noudattaminen yhteiseksi hyväksi.
5. Moraali yhteiskuntasopimuksena ja abstraktina yksilön oikeuksien hyväksymisenä.
6. Yleisiin oikeudenmukaisuuden periaatteisiin nojautuva moraali, jossa yksilöillä on arvo itsessään.

Mielestäni teoria ei kuitenkaan ole tarpeeksi optimistinen; minä lisäisin seitsemänneksi tasoksi moraalin, jossa yksilön arvo ulotetaan koskemaan kaikkea elävää – niin eläimiä kuin kasvejakin, koko biosfääriä ja kenties myöhemmin universumia (jos sieltä elämää löytyy).  Kahdeksas taso voisi olla jonkinlaista universaalia kunnioitusta kaikkea olemassaolevaa kohtaan, oli se sitten materiaa, antimateriaa, energiaa, antienergiaa tai Vanhasen II hallitus.

Minä olen mielestäni jossain 5. ja 6. tason välissä, missä sinä olet?

This entry was posted on Friday, March 6th, 2009 at 11:36 and is filed under Zealotry. You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed. You can leave a response, or trackback from your own site.