the blog of martti roitto, bringing down the empire one post at a time.

Äänestitkö sinä Kokoomusta?

June 8th, 2009 Martti Roitto

Näin europarlamenttivaalien jälkeisenä päivänä on hyvä hiljentyä kysymään itseltään, minne se oma ääni oikein menikään ja kuka siitä lopulta hyötyy. Hassusti en ole yhdenkään suomalaisen puolueen nähnyt avoimesti mainostavan, mihin europuolueeseen se kuuluu, eikä ihme – sellaisia pommeja seasta nimittäin löytyy.

Martens & DaulKuten otsikostakin saattaa arvata, pahin yllätys löytyy Kokoomukselta. Harvempi Kokoomuksen äänestäjä nimittäin arvannee antavansa ääntään kristillisdemokraateille. Kyllä, luit oikein – Kokoomus on ainoa kristillisdemokraattisen EPP:n eli Euroopan Kansanpuolueen täysivaltainen suomalainen jäsenpuolue. Ainoa toinen on – luonnollisesti – Kristillisdemokraatit, jotka ovat mukana jonkinlaisen tarkkailijan asemassa.

Eikä siinäkään vielä kaikki. Ilmeisesti EPP on tosiaankin konservatiivinen kristillisdemokraattinen puolue, sillä he vastustavat aborttia, eutanasiaa ja kantasolututkimusta ja ikävä kyllä odottavat Lissabonin sopimuksen voimaantuloa vaalivoittonsa juhlistamisen ohella. Pelottaako? Syytä olisi, sillä EPP on europarlamentin suurin puolue reilulla marginaalilla.

Jos siis menit antamaan äänesi tietämättömyyttäsi Kokoomukselle, onnittelen: olet pelkästään sinisilmäisyyttäsi tukijana kansanliikkessä, jossa tehdään tulevaisuudesta keskiaikaa.

Moraalia vailla auktoriteettia

March 6th, 2009 Martti Roitto

Jostain kumman syystä jokaisessa uskontokeskustelussa vedetään aina esiin se “mitä pahaa lähimmäisenrakkauden ja anteeksiannon opettamisessa on”-kortti. No, eihän siinä mitään, minunkin mielestäni hyvää ja tärkeää asiaa, joka tässä maailmassa jää usein kovin vähälle huomiolle kapitalismin paheiden pyörteessä.

Siitä huolimatta ihmettelen ääneen: Miksei näitä asioita voida opettaa logiikan ja moraalin keinoin? Miksi asiaan täytyy sotkea jumalolentoja, jotka eivät määritelmältään juurikaan poikkea satuolennoista? Lähtevätkö uskontojen opetukset siitä lähtökohdasta, että tavallinen ihminen ei kykene ajattelemaan asioita ja järkeilemään niistä loogisia kokonaisuuksia? Siksikö uskonnot perustavat doktriininsa siihen, että jokin kaikkivoipa olento määrää, kuinka ihmisen tulee käyttäytyä?

Noh, kaipa on helpompaa saada kansa pelkäämään auktoriteetteja kuin yrittää saada heidät ajattelemaan asioita itse.

Lawrence Kohlbergin teoria moraalin tasoista yrittää tehdä jonkinlaista jakoa juuri tästä asiasta. Harmillisen moni tuntemani ihminen on jämähtänyt listan alkupäähän (you know who you are!), ja varmasti jonkun lukijanikin kallon sisälle balsamoituneet yhteiskunnan pahoinvointivaltion sementoimat aivolohkot kaipaisivat hieman järjen verbaalista katuporaa erottamaan unta todellisuudesta. Ehkä olisi aika pyrkiä seuraavalle tasolle.

Kohlbergin teoretisoimat moraalin kuusi tasoa:

  1. Auktoriteetin rangaistuksen uhalla synnyttämä tottelevaisuus.
  2. Oman edun tavoittelu reilun pelin säännöillä tapahtuvana, kaikkia osapuolia hyödyttävänä vaihtona.
  3. Hyvien ihmissuhteiden moraali, johon kuuluvat kiltteyden ja yleisemmin hyvän maineen käsitteet sekä huolenpito toisesta. Tässä vaiheessa tärkeiksi käsitteiksi kehittyvät myös luottamus, uskollisuus, kunnioitus ja kiitollisuus.
  4. Moraali vastuuna yhteiskunnan hyvinvoinnista; sääntöjen ja lakien noudattaminen yhteiseksi hyväksi.
  5. Moraali yhteiskuntasopimuksena ja abstraktina yksilön oikeuksien hyväksymisenä.
  6. Yleisiin oikeudenmukaisuuden periaatteisiin nojautuva moraali, jossa yksilöillä on arvo itsessään.

Mielestäni teoria ei kuitenkaan ole tarpeeksi optimistinen; minä lisäisin seitsemänneksi tasoksi moraalin, jossa yksilön arvo ulotetaan koskemaan kaikkea elävää – niin eläimiä kuin kasvejakin, koko biosfääriä ja kenties myöhemmin universumia (jos sieltä elämää löytyy).  Kahdeksas taso voisi olla jonkinlaista universaalia kunnioitusta kaikkea olemassaolevaa kohtaan, oli se sitten materiaa, antimateriaa, energiaa, antienergiaa tai Vanhasen II hallitus.

Minä olen mielestäni jossain 5. ja 6. tason välissä, missä sinä olet?

YK:n ihmisoikeusneuvosto kielsi Islamista ja Sharia-laista puhumisen

August 31st, 2008 Martti Roitto

YK:n ihmisoikeusneuvosto on kieltänyt kaiken Sharia-lain vastaisen ja Islamilaisen maailman ihmisoikeuksiin liittyvän kritiikin esittämisen, josta on kiittäminen Egyptin, Pakistanin ja Iranin edustajia.

Käytännössä kielto tarkoittaa sitä, että kaikkein äärimmilleen viedyistä Koraanin ja Sharian tulkinnoistakaan ei tulla keskustelemaan ihmisoikeusneuvostossa lainkaan – huolimatta siitä, että mm. tyttöjen ympärileikkaus, naisten kivitykset, miesten päänkatkonnat ja muut kauheudet ovat joissain muslimimaissa edelleen arkipäivää: osa Islamilaista kulttuuriperintöä.

Miksi Eurooppa polvistuu väkivaltaisen Islamin edessä? En tahdo lietsoa vihaa, sillä muslimeja on montaa kastia, eivätkä läheskään kaikki tulkinnat Islamista ole väkivaltaisia. Jos annamme periksi Islamille Yhdysvaltain lietsoman terroripelon lamaamina, Islam on jo voittanut ja kulttuurimme pää pölkyllä.

Edit: Toisaalla uutisoitua juuri tänään:
Viisi pakistanilaisnaista haudattiin elävältä heidän haluttuaan valita sulhasensa itse
Suuteleville naisturisteille kuukauden vankeustuomio Dubaissa ja karkotus maasta

Can you Islam?

Katso neuvoston kokous alta (englanniksi):

Osa 1

Osa 2