Meille valehdellaan
April 4th, 2008 adminKyllä vain. Meille valehdellaan joka käänteessä. Vaikka valheet ovat usein mitättömän tuntuisia ja monet näkevät niistä läpi heti, valheet aiheuttavat väistämättä tietyn biasoitumisen tunteen. Pelkästään informaation karsiminen tai jopa täysi sensuuri on valehtelemista. Avaa silmäsi.
Suomen media on jo pitkään toiminut sekä täysin huhupuheiden perusteella että mahdollisimman populistisesti. Otetaan hyvänä esimerkkinä Lindén-kohu verrattuna Kanerva-kohuun.
Lindén Valehteli Suomen kansalle päin naamaa ja puolusti avoimesti PERUSTUSLAIN VASTAISTA sensuurilakia, jonka seurauksista ja itse lakitekstistä Lindén itse ei tiennyt yhtään mitään. Lopputulos:
- 13000 kansalaista vaatii ministerin eroa (adressit.com)
- Kymmeniä kanteluita oikeusasiamiehelle (aiheesta!)
- Media ei juurikaan uutisoi aiheesta, sillä mediakaan tuskin ymmärtää kohun syytä
- Ministeri ei eroa eikä edes ymmärrä miksi kansa vaatii eroa
- Kohu hiljenee.
Kanerva lähetti tekstiviestejä jollekin kolmetoista tusinassa -stripparille vapaa-ajallaan. Lopputulos:
- Alle 500 kansalaista vaatii ministerin eroa (adressit.com)
- Yli 500 kansalaista vaatii, ettei ministeri eroa
- Pari aiheetonta kantelua oikeusasiamiehelle
- Media uutisoi joka helvetin tuutista ja iltapäivälehdet ottavat erikoispainoksia myös ulkomailla
- Ministeri erotetaan median paineen alla
- Kohu jatkuu
Ymmärrättekö pointtini? Mitä helvetin järkeä tässä on? Suomen nykytilanteesta päättää media, ei kansanedustajat. Laki kuin laki menee heittämällä läpi, kunhan lakiehdotuksen takana seisoo riittävä lauma kukkahattutätejä. Mitä tapahtuikaan demokratialle? Tämä “edustuksellinen demokratia” on ainakin menettänyt kaiken kansanvaltansa; kansa ei äänestä enää edustajiaan vaan niitä, joille haluaa luovuttaa päätäntävallan ja sulkea silmänsä. Sitten vedetään perseet ja valitetaan lähipubissa sammaltaen, kuinka paskasti menee sekä itsellä että Suomella.
Jos meininki ei ala muuttua vähemmän populistiseksi ja enemmän järjen ääntä kuuntelevaksi, minä aion äänestää jaloillani ja lähteä pitkälle helvettiin tästä paskakasasta, jota jotkut kehtaavat sivistysvaltioksi kutsua. Turha täällä on enää itkeä, kun maito on jo maassa.